Mitä tekisin toisin, jos voisin... taakseen ei juuri pitäisi katsoa, mutta haluan kuitenkin kirjoittaa, jos edes jokunen nuori lukija tästä jotakin opikseen ottaisi. Samoja asioita olen toitottanut isoimmille lapsillemme; mutta eipä vain ole aina neuvot tuntuneen tehoavan. Ehkä olen liian läheinen näitä heille jakamaan.
Jos olisin nyt 15-20 vuotias:
- valitsisin tarkaan alan mitä opiskella; miettisin työtilanteen, palkkatason ja mitä kiinnostaisi tehdä pitkään (mahdollisesti loppuelämä)
- keskittyisin täysin opiskeluihin (en rahan tienaamiseen)
Jos olisin nyt 20-30 vuotias:
- valmistuttuani en tuhlaisi kaikki liikeneviä rahoja jokaiseen mielihaluun
- tekisin kaikkeni, jotta saisin jalkani tiukasti jonkin hyvän firman oven väliin
- aloittaisin rahasto- tai osakesäästämisen heti ja jatkaisin ..ikuisesti
- perustaisin perheen jos vain mahdollista (nuorena jaksaa paremmin)
- ostaisin omistusasunnon heti kun se on mahdollista
Jos olisin 30-40 vuotias:
- tekisin suunnitelman eläkepäiviä varten ja miten siihen tavoitteeseen pääsee
- pitäisin huolen, että ruuhkavuosina elämässä on muutakin kuin perhe ja työ
Yli nelikymppisenä:
- huolehtisin itsestäni paremmin (ravinto ja liikunta)
- stressaisin vähemmän
Voi kun olisi kaksikymppisenä ollut yhtä järkevä kuin nyt lähes viisikymppisenä. Olen toki tehnyt elämässäni paljon viisaita valintoja, mutta on myös asioita, joissa olisin säästänyt itseäni, kun olisin toteuttanut ne aikoinaan toisella tavalla.
Olisi mukava kuulla oletteko tyytyväisiä omiin valintoihinne? Mitä mahdollisesti tekisitte toisin?
torstai 24. tammikuuta 2019
perjantai 11. tammikuuta 2019
Oma vai vuokra asunto?
Tämän päivän Helsingin Sanomissa on mielenkiintoinen artikkeli: "moni keskituloinenkin asuu vuokralla". Artikkeli pohjautui Pellervon tutkimuskeskuksen eilen julkaistuun laajan katsaukseen suomalaisten asumisesta. Artikkelin myötä minunkin oli pakko vuodattaa asiaa tänne blogin puolelle.
Artikkelissa pohdittiin onko asumismuoto muuttumassa nuorten ikäpolvien myötä vai onko tulevaisuudessakn omistusasuminen etuoikeus, johon edes keskituloisilla ei pian ole mahdollisuutta. Artikkelin mukaan Helsingissä on vuodesta 2012 on ollut enemmän vuokralla asuvia asuntokuntia kuin omistusasunnossa asuvia. Samoin on tapahtumassa lähiaikoina myös Tampereella. Samanlaista suuntausta on nähtävissä myös koko maassa. Toisaalta moni nuori ei edes halua sitoutua omaan asuntoon ja velkaan. On helppo siirtyä paikasta toiseeen ja tehdä ja nähdä asioita mihin ei velkaisena olisi mahdollisuutta. Vuokralla asuminen tuo paljon enemmän vapautta päättää omista asioistaan.
Omistusasumista puoltaa jo vuosikymmenen ajan olleet matalat asuntolainojen korot. Pellervon tutkimuskeskuksen mukaan omistusasumisen kustannukset vuonna 2019 ovat 50-60 %:a vuokralla asuvan kustannuksista. Onhan omistusasuminen ollut jo pitkään muutoinkin kannattavaa, kun asuntonsa myyntivoitosta on voinut tietyillä ehdoilla nauttia verovapaasti ja asuntolainan korot ovat olleet vähennyskelpoisia (tosin jatkuvasti vähenevässä määrin). Tutkimuksen mukaan omistus- ja vuokralla-asujien varallisuuden ero on huomattava. Velattomassa omistusasunnossa asuvien kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani oli noin 250 000 euroa ja asuntovelallisilla kotitalouksilla reilut 100 000 euroa, kun taas vuokralla-asuvilla kotitalouksilla nettovarallisuus oli vain 2 500 euroa. Tuloerot huomioiden sijoitusvarallisuus vuokralla-asuvien ja omistus-asunnoissa asuvien välillä ei juuri eronnut toisistaan, mutta asuntovelalliset samalla kerryttivät omaisuuttaan lainaerien maksuilla. Vuokralla-asujien olisi tarpeen sijoittaa rahojaan muihin omaisuuslajeihin, jotta heidän vanhuutensa olisi turvatumpi.
Olen itse omistusasunnon kannalla eli siis vanhaa koulukuntaa. Koen asian niin, että asunto edelleen (ainakin Etelä-Suomessa) on kannattava sijoitus ja ajatus, että jossakin vaiheessa voi asustella velattomassa asunnossa houkuttaa. Toki sitten itse aina joutuu vastaamaan remontti yms. kustannuksista, joten ei tämä ilmaista koskaan kuitenkaan ole. Vuokralla asuminen on minusta myös epävarmempaa; asunnon omistaja voi myydä asunnon minä hetkenä hyvänsä.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa ja jokaisen on pohdittava asia tarkoin. Tiedän myös keskituloisia perheitä, jotka ovat 40-50 vuotiaina ottaneet 200 000-300 000 euron asuntolainan ajatuksella, että asutaan tässä muutama vuosi kun lapset ovat vielä kotona ja myydään sitten pois. Minua tämä stressaisi - mitä jos asuntojen hinnat romahtavat ennen? Mitä, jos asunto ei mene kaupaksi? Mitä, jos terveys pettää tai menettää työpaikkansa? Mistä säästää eläkepäiville, jos viisikymmpisenä on ottanut suuren velan? Toisaalta ystäväpiiriimme kuuluu myös heitä, jotka ovat eläneet nuukasti ja asuntolaina on nelikymppisenä jo maksettu.
Asuntosijoittaminen on taas kova bisnes ja varmasti myös kannattava nykyisillä koroilla. En nyt lähde tätä enempää tässä ruotimaan. Koen, että asuntosijoittajat ovat henkilöitä, jotka omaavat ainakin hyvän stressinsietokyvyn. Bisneksenähän se on hyvä (kunhan on valinnut asuntonsa tarkkaan), aina on ihmisiä, jotka tarvitsevat vuokra-asuntoa.
Minusta tässä koko keskustelussa tulee kovin surullisesti esiin tuloerot ja niiden vaikutus ihmisen elämään. On paljon ihmisiä, jotka oikeasti haluaisivat ostaa asunnon, mutta siihen ei taloudellisesti ole mahdollisuutta. He asuvat vuokralla ja mahdollisesti maksamavat vuokraa enemmän kuin toinen maksaa asuntolainan lyhennyksiä. Minusta tähän olisi aihetta tehdä muutosta; jotta kotitaloudet voisivat valita asumismuotonsa paremmin. Asiaa ei suinkaan helpoita pankkien vaatima omarahoitus osuus, vaikka pidänkin sitä tärkeänä ratkaisuna. Muutamia vuosia sitten, kun asunnon saattoi ostaa 100 % velkarahalla ja pankit oikein tyrkyttivät siihen päälle remonttirahaa.
Niin tai näin, mutta jossakin on jokaisen kuitenkin asuttava. Useimmalle omistusasunto on elämän suurin investointi ja sitä on mietittävä todella tarkkaan. Olisi mukava kuulla miten sinä lukija olet asian ratkaissut oma vai vuokra ja millä perusteilla?
Artikkelissa pohdittiin onko asumismuoto muuttumassa nuorten ikäpolvien myötä vai onko tulevaisuudessakn omistusasuminen etuoikeus, johon edes keskituloisilla ei pian ole mahdollisuutta. Artikkelin mukaan Helsingissä on vuodesta 2012 on ollut enemmän vuokralla asuvia asuntokuntia kuin omistusasunnossa asuvia. Samoin on tapahtumassa lähiaikoina myös Tampereella. Samanlaista suuntausta on nähtävissä myös koko maassa. Toisaalta moni nuori ei edes halua sitoutua omaan asuntoon ja velkaan. On helppo siirtyä paikasta toiseeen ja tehdä ja nähdä asioita mihin ei velkaisena olisi mahdollisuutta. Vuokralla asuminen tuo paljon enemmän vapautta päättää omista asioistaan.
Omistusasumista puoltaa jo vuosikymmenen ajan olleet matalat asuntolainojen korot. Pellervon tutkimuskeskuksen mukaan omistusasumisen kustannukset vuonna 2019 ovat 50-60 %:a vuokralla asuvan kustannuksista. Onhan omistusasuminen ollut jo pitkään muutoinkin kannattavaa, kun asuntonsa myyntivoitosta on voinut tietyillä ehdoilla nauttia verovapaasti ja asuntolainan korot ovat olleet vähennyskelpoisia (tosin jatkuvasti vähenevässä määrin). Tutkimuksen mukaan omistus- ja vuokralla-asujien varallisuuden ero on huomattava. Velattomassa omistusasunnossa asuvien kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani oli noin 250 000 euroa ja asuntovelallisilla kotitalouksilla reilut 100 000 euroa, kun taas vuokralla-asuvilla kotitalouksilla nettovarallisuus oli vain 2 500 euroa. Tuloerot huomioiden sijoitusvarallisuus vuokralla-asuvien ja omistus-asunnoissa asuvien välillä ei juuri eronnut toisistaan, mutta asuntovelalliset samalla kerryttivät omaisuuttaan lainaerien maksuilla. Vuokralla-asujien olisi tarpeen sijoittaa rahojaan muihin omaisuuslajeihin, jotta heidän vanhuutensa olisi turvatumpi.
Olen itse omistusasunnon kannalla eli siis vanhaa koulukuntaa. Koen asian niin, että asunto edelleen (ainakin Etelä-Suomessa) on kannattava sijoitus ja ajatus, että jossakin vaiheessa voi asustella velattomassa asunnossa houkuttaa. Toki sitten itse aina joutuu vastaamaan remontti yms. kustannuksista, joten ei tämä ilmaista koskaan kuitenkaan ole. Vuokralla asuminen on minusta myös epävarmempaa; asunnon omistaja voi myydä asunnon minä hetkenä hyvänsä.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa ja jokaisen on pohdittava asia tarkoin. Tiedän myös keskituloisia perheitä, jotka ovat 40-50 vuotiaina ottaneet 200 000-300 000 euron asuntolainan ajatuksella, että asutaan tässä muutama vuosi kun lapset ovat vielä kotona ja myydään sitten pois. Minua tämä stressaisi - mitä jos asuntojen hinnat romahtavat ennen? Mitä, jos asunto ei mene kaupaksi? Mitä, jos terveys pettää tai menettää työpaikkansa? Mistä säästää eläkepäiville, jos viisikymmpisenä on ottanut suuren velan? Toisaalta ystäväpiiriimme kuuluu myös heitä, jotka ovat eläneet nuukasti ja asuntolaina on nelikymppisenä jo maksettu.
Asuntosijoittaminen on taas kova bisnes ja varmasti myös kannattava nykyisillä koroilla. En nyt lähde tätä enempää tässä ruotimaan. Koen, että asuntosijoittajat ovat henkilöitä, jotka omaavat ainakin hyvän stressinsietokyvyn. Bisneksenähän se on hyvä (kunhan on valinnut asuntonsa tarkkaan), aina on ihmisiä, jotka tarvitsevat vuokra-asuntoa.
Minusta tässä koko keskustelussa tulee kovin surullisesti esiin tuloerot ja niiden vaikutus ihmisen elämään. On paljon ihmisiä, jotka oikeasti haluaisivat ostaa asunnon, mutta siihen ei taloudellisesti ole mahdollisuutta. He asuvat vuokralla ja mahdollisesti maksamavat vuokraa enemmän kuin toinen maksaa asuntolainan lyhennyksiä. Minusta tähän olisi aihetta tehdä muutosta; jotta kotitaloudet voisivat valita asumismuotonsa paremmin. Asiaa ei suinkaan helpoita pankkien vaatima omarahoitus osuus, vaikka pidänkin sitä tärkeänä ratkaisuna. Muutamia vuosia sitten, kun asunnon saattoi ostaa 100 % velkarahalla ja pankit oikein tyrkyttivät siihen päälle remonttirahaa.
Niin tai näin, mutta jossakin on jokaisen kuitenkin asuttava. Useimmalle omistusasunto on elämän suurin investointi ja sitä on mietittävä todella tarkkaan. Olisi mukava kuulla miten sinä lukija olet asian ratkaissut oma vai vuokra ja millä perusteilla?
lauantai 5. tammikuuta 2019
Pohdintaa taantumasta
Taloussanomat otsikoi artikkelinsa jokin aika sitten "maailmantalouteen tulossa täydellinen myrsky - viisi syytä tulevaan romahdukseen". Helsingin Sanomissa 27.12.18 oli artikkeli "karhumarkkinat uhkaa ensi kertaa 10 vuoteen". Eipä näytä hyvältä rakennuspuolellakaan; Rakennusteollisuuden oletus vuoden 2019 kasvusta on nolla prosenttia.. tämän tyylisiä artikkeleita on näkynyt enenevissä määrin viime aikoina ja pörssiromahduskin koettiin juuri.
No mitä tämä kaikki sitten eteen tuo.. sitäpä ei kukaan tarkalleen tiedä. Mutta hyvähän näitä on hyvinä aikoina miettiä ja luoda samalla oma strategia pahan päivän varalle. Laskea pärjääkö esimerkiksi työttömyyspäivärahalla ja minkälainen mahdollisuus omalla koulutus- ja työkokemuksella on uudestaan työllistyä. Puskurirahasto näyttää kyntensä, jos työttömyys kohdalle osuisi. Tänä päivänä taidetaan suositella kuuden kuukauden menoja vastaavaa puskuria - pakko todeta, että asuntovelkaisessa lapsiperheessä puolen vuoden menot ovat jo melkoinen rahamäärä, joten kukkaron nyörejä olisi saanut jo pitkän tovin kuroa. Hyvä olisi myös miettiä, että onko omaisuutta mikä on helppo realisoida tai ylipäätänsä mahdollista myydä pois vaikka pidemmällä ajanjaksolla. Mitä menoja olisi mahdollista karsia kokonaan tai edes reippaasti pienentää. Pitäisi pyrkiä realistiseen katsontaan omaa (perheen) taloutta kohtaan, mikä ei suinkaan ole helppoa.
Omalta ja perheeni kohdalta olen miettinyt mitä edessä mahdollisesti voisi pahimmassa skenaariossa olla. Minun ja mieheni palkkatyöt liippaa rakennusteollisuutta hyvin läheltä, joten sitä kautta työttömyys on hyvinkin mahdollinen. Kuinka todellista sitä en osaa arvioida. Työskentelemme molemmat vakavaraisissa yrityksissä, mutta eihän se mikään tae tänä päivänä ole. Oma koulutukseni ja työkokemukseni ovat sellaisia, että tiedän työllistyväni kohtuullisen nopeasti (jos en ole vaatelias työpaikan suhteen). Paitsi jos tulisikin oikein kunnon lama ja meitä saman alan asiantuntijoita olisikin työttömänä paljon. Duunarimieheni tilanne ei ole yhtä hyvä. Lisäksi lapsistamme vanhin on parin vuoden sisällä työelämässä täysipäiväisesti ja toki sitä äitinä jo pohtii, että jos ja kun taantumaa pukkaa, niin kuinka nuorten juuri valmistuneiden sitten käy. On valtavan tärkeää, että nuori pääsee heti valmistumisen jälkeen kiinni työelämään.
Yritystoimintamme toki jatkuisi vaikka taantuma iskisi. Ala on sen verran iäkäs ja voisiko sanoa alkukantainen, että siellä ei yleiset talouden markkinaheilahtelut varsinaisesti näy. Siellä kyllä myös hinnat elää, mutta aivan erilaisista syistä. Valitettavasti vain yrityksemme kapasiteetti on rajallinen, joten sen kasvattaminen niin paljon, että työllistäisi täysipäiväisesti yhden saati kahden ihmisen tuskin koskaan on mahdollista. Tuloja sieltä tulee suhteellisen tasaisesti, mutta ei viivan alle jää edes palkkatulojen verran rahaa.
Yritystoimintamme toki jatkuisi vaikka taantuma iskisi. Ala on sen verran iäkäs ja voisiko sanoa alkukantainen, että siellä ei yleiset talouden markkinaheilahtelut varsinaisesti näy. Siellä kyllä myös hinnat elää, mutta aivan erilaisista syistä. Valitettavasti vain yrityksemme kapasiteetti on rajallinen, joten sen kasvattaminen niin paljon, että työllistäisi täysipäiväisesti yhden saati kahden ihmisen tuskin koskaan on mahdollista. Tuloja sieltä tulee suhteellisen tasaisesti, mutta ei viivan alle jää edes palkkatulojen verran rahaa.
No miten sitten meidän perhe on varautunut? Olemme mieheni kanssa jo vuosia säästäneet S-pankin tilille kaikki bonukset ja toisinaan siirtäneet sinne myös lahjarahoja. Tämän hetkinen säästösumma kattaa noin 2 kuukauden ruokamenot. Mieheni on säästänyt perintönä saamansa rahat, joten niitä voi sitten hätätapauksessa käyttää (toivottavasti ei ikinä tarvitse). Itse olen ollut huono säästäjä jo pitkään 😞 ja erityisiä likvidi varoja ei juuri ole. Olen oikeastaan vasta nyt herännyt ajatukseen säästämisestä pahan päivän varalle. Olen aina ollut töiden suhteen onnekas, joten sekään ei ole koskaan saanut minua havahtumaan. No mitä olen sitten ajatellut tehdä? Aloitan luottokorttivelkojen poismaksulla. Puskuri olisi myös tärkeä, mutta molempiin en valitettavasti kerralla pysty 😢. Pakko on mennä askel kerrallaan, vaikka toivoisin tilanteen olevan pian paljon parempi. Toivon vain parasta, että mitään radikaalia muutosta ei elämäämme ole lähiaikoina tulossa.
Liikaa ei pidä miettiä talouden tulevaisuutta - kaikkeen kun ei vain voi vaikuttaa ja liialla murehtimisella saa aikaiseksi vain terveysongelmia. On silti hyvä olla edes jollakin tasolla tiedostanut omien asioiden laidan, jottei kaikki tule täytenä yllätyksenä, jos jonakin päivänä huonosti käy.
Liikaa ei pidä miettiä talouden tulevaisuutta - kaikkeen kun ei vain voi vaikuttaa ja liialla murehtimisella saa aikaiseksi vain terveysongelmia. On silti hyvä olla edes jollakin tasolla tiedostanut omien asioiden laidan, jottei kaikki tule täytenä yllätyksenä, jos jonakin päivänä huonosti käy.
keskiviikko 2. tammikuuta 2019
Nettovarallisuus joulukuu 2018
Miten onkaan näin vaikeaa avata omia varoja ja velkojaan kaikkien nähtäville? Ahdistaa vaikka anonyyminä kirjoitankin. En silti aio antaa negatiivisille tunteille valtaa vaan "lyön numerot pöytään". Perustin blogin, koska uskon sen auttavan unelmien saavuttamisessa - nettovarallisuuden kasvattaminen on yksi oleellinen osa sitä.
Nettovarallisuuteen en laske mitään kodin irtaimistoa tai autoa, koska ne ovat kuluvia käyttötavaroita. Arvostan laadukkaita tavaroita; joten aikoinaan olen niistä kaikista sievoisen summan maksanut. Ajattelen asian kuitenkin niin, että siinä vaiheessa, jos autoa vaihdan ja siihen velkaa otan niin sen sitten lisään varallisuuslaskelmaan. Huonekaluja ei toivottavasti enää ikinä tarvitse ostaa velaksi, joten niitä en laskelmiini tulee lisäämään.
Käyttötilin saldoa en tähän laske, koska summa ei ole mitenkään merkittävä. Pidän käyttötilillä rahaa muutamista satasista noin tuhanteen euroon. Sen verran, että pärjään niillä seuraavaan palkanmaksuun; varsinkin nyt aion pärjätä, kun en enää luottokortteja aio vinguttaa.
Asunnon arvo perustuu välittäjältä saatuun hinta-arvioon ja taulukossani siitä on ilmoitettu oma osuuteni eli 50 %.
Yritystoimintaa en tässä mainitse. Toki yrityksen merkitystä ei pidä unohtaa, koska tulevaisuuden suunnitelmani ovat pitkälti sen varassa. Sen verran voin todeta, että tällä hetkellä yritysen arvosta noin 20 % on vierasta pääomaa - tilanne on siis hyvä. Uutta velkaa ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa tarkoitus ottaa, vaan investointeja tehdään maltillisesti voittovaroilla.
Nettovarallisuuteen en laske mitään kodin irtaimistoa tai autoa, koska ne ovat kuluvia käyttötavaroita. Arvostan laadukkaita tavaroita; joten aikoinaan olen niistä kaikista sievoisen summan maksanut. Ajattelen asian kuitenkin niin, että siinä vaiheessa, jos autoa vaihdan ja siihen velkaa otan niin sen sitten lisään varallisuuslaskelmaan. Huonekaluja ei toivottavasti enää ikinä tarvitse ostaa velaksi, joten niitä en laskelmiini tulee lisäämään.
Käyttötilin saldoa en tähän laske, koska summa ei ole mitenkään merkittävä. Pidän käyttötilillä rahaa muutamista satasista noin tuhanteen euroon. Sen verran, että pärjään niillä seuraavaan palkanmaksuun; varsinkin nyt aion pärjätä, kun en enää luottokortteja aio vinguttaa.
Asunnon arvo perustuu välittäjältä saatuun hinta-arvioon ja taulukossani siitä on ilmoitettu oma osuuteni eli 50 %.
| 31.12.2018 | |
| asunto 1/2 osuus | 175 000,00 |
| varallisuus yht | 175 000,00 |
| asuntolaina | 23 517,44 |
| pankkilaina 1. | 13 769,49 |
| pankkilaina 2. | 5 590,56 |
| Visa | 4 583,33 |
| Mastercard | 3 203,47 |
| velat yht. | 50 636,75 |
| nettovarallisuus | 124 363,25 € |
Yritystoimintaa en tässä mainitse. Toki yrityksen merkitystä ei pidä unohtaa, koska tulevaisuuden suunnitelmani ovat pitkälti sen varassa. Sen verran voin todeta, että tällä hetkellä yritysen arvosta noin 20 % on vierasta pääomaa - tilanne on siis hyvä. Uutta velkaa ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa tarkoitus ottaa, vaan investointeja tehdään maltillisesti voittovaroilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)