lauantai 14. marraskuuta 2020

Marraskuun meininki

 Niin vain tämäkin vuosi on loppupuolella. Vuosi on ollut hyvin vaiherikas niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä. Tilanne on nyt se, että olen kolmannessa työpaikassa tänä vuonna, mikä on minulle hyvin poikkeksellista - en ole mikään työpaikan vaihtaja. 

Edellisen blogikirjoituksen jälkeen tapahtui seuraavaa: huomasin ensimmäisestä työpäivästä, että uudessa työpaikassa oli todella vaikea ilmapiiri. Pieni porukka ja johtaja käytti diktatuurimaisesti valtaansa. Ihmiset olivat koko ajan varuillaan eivätkä uskaltaneet sanoa oikeastaan mitään. Olin aivan äimistynyt; en edes tiennyt, että tänäpäivänä voi löytyä Suomesta työpaikkoja, missä on tuollainen meininki! Kaiken lisäksi tehtäväni oli sen luontoinen, että olin suurimman osan ajasta johtajan kanssa yhteistyössä. Sain tarpeeekseni vajaassa kolmessa viikossa ja irtisanoin itseni tietämättä mistä uuden työpaikan saan. Ja vielä korona-aikana... Tällaista vetoa en ole koskaan aiemmin tehnyt, mutta nyt se oli pakko oman mielenterveyden takia tehdä. Yritin vain ajatella, että kyllä elämä kantaa.

Toki ratkaisuun vaikutti taloustilanne; laskin, että pärjään muutaman kuukauden ilman palkkatuloja ja luotin siihen, että alastani johtuen viimeistään vuoden vaihteesta löytyy vähintään määräaikaista työtä. . Onneksi oli tullut kerättyä rahaa säästöön sekä keväällä otettu astuntolainan lyhennysvapaa helpotti tilannetta. 

Työskentelen taloushallinnon alalla, missä on koko ajan pulaa hyvistä tekijöistä. Minulla on pitkä työkokemus ja sopiva koulutus, joten tiesin, että olen työnantajia kiinnostava hakija. Ongelmana oli, että hain työpaikkaa vain 20-40 kilometrin säteellä kodistani ja mieluiten vain omasta kotikunnastani. Kriteeereinä oli myös vaituinen työsuhde ja mieluiten pienehkö työyhteisö. 

Katselin netistä useamman viikon työpaikkoja ja kaikki mielenkiitoiset paikat olivat kaukana, joten en laittanut lainkaan hakemuksia. Muutamia keskusteluita kävin mahdollisista työkuvioista, mutta ne eivät edenneet sen pidemmälle. Kunnes sattuman kautta tuli vastaan piilotyöpaikka kasvuyrityksessä, paikka täytti kaikki kriteerini ja minä täytin työpaikan asettamat vaatimukset. Bingo!

Paljon puhutaan piilotyöpaikoista ja olen monesti miettinyt, että missä sellaisia on ja kuka niihin pääsee. Nyt tiedän omasta kokemuksesta, että tuurilla on tässä suuri merkitys. Ellei läheinen ihminen olisi avautunut minusta tuolla työpaikalla ei meidän tiet olisi kohdanneet. 

Muutaman viikon jälkeen fiilikseni on erittäin hyvä. Nyt on tunne, että olen löytänyt oman paikkani ❤️. 




sunnuntai 2. elokuuta 2020

Arki alkaa

Huomenna arki sitten alkaa. Uusi työ ja uudet kuviot. Yleensä en jännitä uuteen työhön menemistä, mutta edellisen huonon kokemuksen jälkeen olen hieman ennakkoluuloinen. Toivottavasti tämä pesti yllättäisi positiivisesti.

Syksylle olen asettanut muitakin tavoitteita kuin uusi työ. Itsestä on pidettävä parempaa huolta muutoin ei vain jaksa. Liikuntaa enemmän (tämä projekti on aloitettu jo lomalla) ja herkkuja vähemmän (alkaa huomenna..). Laihdutin viime syksyn/talven aikana noin viisi kiloa. Valitettavasti koronan alettua näistä tuli takaisin pari kiloa. Tavoite on pudottaa vielä 12 kiloa pysyvästi. 

Syksyn tavoitteena taloudessa on säästää kaikki laskuista ylijäävä raha. Jos uusi työ ei miellytä niin puskuri antaa mahdollisuuksia. Nyt olen ollut kesäkuun alusta pienillä palkkatuloilla ja heinäkuun ilman tuloja, joten tilin saldo on huvennut hurjaa vauhtia.

Omassa firmassa ei juuri ole tapahtunut mitään viime viikkoina. Se lähinnä odottelee syksyn puhteita ennen talvea. Olen siis saanut lomailla viime ajat.


Kokous, Liiketoiminta, Aivoriihi

kuva: pixabay

torstai 2. heinäkuuta 2020

Heinäkuun kuulumisia

Niin vain se aika kuluu ja ollaan jo heinäkuun alussa. En ole jaksanut suoda ajatusta omalle blogille ja muutoinkin olen lukenut hyvin vähän muiden blogeja. 

Taas on kuitenkin yksityiselämässä tapahtunut suuria muutoksia. Kuten viime tekstissä kirjoitin niin olen ollut tyytymätön uuteen työpaikkaani ja aloin miettimään mitähän sitä oikein tekisi.. ennenkuin edes kerkesin sen enempiä suunnitelmia tehdä näin netissä mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen - soitin - lähetin hakemuksen - kävin haastattelussa - sain paikan. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että en ole edes kerennyt tajuta tapahtunutta. En ole mitenkään erityisen innostunut asiasta, koska inhoan työpaikan vaihtamista. Toivotaan nyt edes, että tämä olisi parempi paikka kuin mistä lähdin niin ei sitten olisi turha ponnistus. 

Olen ollut todella väsynyt koko kevään puristuksen jälkeen... ehkä jopa uupunut. Haastavia palkkatöitä oli liikaa (tukea yrityksen puolelta ei juuri saanut) ja korona aiheutti yksityiselämässä paljon työtä ja huolta. Omat iäkkäät vanhemmat ovat kärsineet monista terveysongelmista ja surullisena olen miettinyt, että kuinkahan kauan saan heidän kanssa vielä olla. Miten joskus tuntuu, että huolia ja murheita vain on liikaa yhdelle ihmiselle?

Omassa yrityksessä on sesonki parhaillaan käynnissä. Säät ovat suosineet meitä, muutoin onnea ei ole ollut matkassa. Konerikkoja on ollut jonkin verran ja niitä riittää vielä korjattaviksi. Aikataulut ollaan onneksi saatu pidettyä kaikesta huolimatta hyvin, mikä helpottaa stressiä.

Talouspuolella menee tasaisesti. Asuntolaina ja yksi pankkilaina on lyhennystauolla. Tälle ei olisi nyt ollut toistaiseksi tarvetta, koska mieheni palasi muutaman viikon jälkeen keväällä takaisin töihin. Tarkoitukseni on nyt kerätä puskuria ja maksaa ainokainen  luottokorttivelka pois ennenkuin kaikkien lainojen lyhennykset alkavat taas erääntyä. Jos jotakin positiivista työpaikanvaihdosta niin palkkataso nousee vähintään 20 %:ia, bonuksista riippuen jopa reilusti enemmän, joten taloustilanne pitäisi vain entisestään parantua.

Lähiviikkojen suunnitelmana on lomailla ja elokuussa siirtyä uuteen työpaikkaan. Toivottavasti saan kerättyä riittävästi voimia siihen mennessä.

Pretty Woman, Nuori, Nainen, Elämäntapa

kuva:pixabay

perjantai 1. toukokuuta 2020

Kuulumisia pitkästä aikaa

Pitkä aika kulunut viime postauksesta ja paljon on tapahtunut. Niin yksityiselämässä kuin koko maapallolla. Varmasti hyviäkin asioita, mutta enemmän tällä hetkellä tuntuu, että negatiivisia tapahtumia.

Tein ison päätöksen loppuvuonna ja irtisanouduin vanhasta työpaikasta. Kolme kuukautta olen ollut uudessa toimessa ja ensi hetken fiilis on tässä vain vahvistunut - ei taida olla mun juttu. Niin moni asia mättää jo yrityksen perustekemisessä ja työmäärä on suuri. Katson vielä hetken ja mietin sitten seuraavaa siirtoa. Yritän olla liikaa murehtimatta, mutta vaikeaahan se on.

No sitten vielä tämä hemmetin koronaepidemia. Huolta ja murhetta ihan liikaa. Huoli, ettei vain sairastuta, huoli iäkkäistä vanhemmista, huoli toimeentulosta, huoli lasten koulunkäynnistä, huoli teinistä, joka ei suostu olemaan vain kotona.. tämä kaikki tuntuu musertavan alleen .

Mieheni oli pari viikkoa huhtikuussa lomautettuna, nyt taas töissä, mutta kestosta ei tietoa. Itsellä töitä ollut tosiaan ihan liikaa (ja tietty ylitöitä ei makseta); mutta ensi syksy on sitten epävarma. Itseasiassa minulla jo kesäkin on tiukkaa, koska olen kesäkuukausille tehnyt osa-aikaisen sopimuksen. Tämä mahdollistaa työskentelyn oman yritykseni parissa lähes koko sesongin ajan. Tämä oli se pointti miksi vaihdoin työpaikkaa ja olinkin aluksi erittäin innostunut tällaisesta mahdollisuudesta. Nyt kaiken keskellä en ole enää tästäkään innostunut.

Rahat onneksi ovat riittäneet hyvin. Säästin alkuvuodesta lopputilini tulevaa kesää varten ja s-ketjun bonuksia oli kerrytetty jo vuosia. Hain kuitenkin "varmuudeksi" asuntolainaan ja yhteen pankkilainaan 12 kuukauden lyhennysvapaan, koska mieheni työtilanne on täysin avoin ja omanikin enemmän ja vähemmän muutoksen alla. Törsätä ei ole tarkoitus vaan jos hyvin käy ja töitä riittää niin säästetään rahat puskuriin tai tehdään myöhemmin lisälyhennyksiä. Mietin pitkään mitä teemme lyhennysvapaiden suhteen, mutta itse koin, että se helpottaa niin paljon stressiä. Korotkin ovat ihan olemattomat, joten niistäkään ei tarvitse murehtia.

Mietin välillä, että selviänkö tästä kaikesta järjissäni. Voi kun tämä olisi vain pahaa unta. Mutta ei.. kukaan ei tiedä tulevasta. En edes olisi uskonut hallituksen päättävän lasten kouluun paluusta vielä tälle keväälle; juuri kun etäopiskelu on saatu hyvin toimimaan. Miksi riskeerata iso joukko lapsia ja heidän lähipiirinsä kahden viikon takia?? Tuntuu, että mistään ei enää voi olla varma.. ei edes siitä selviääkö tästä kaikesta hengissä ja jotakuin "ehjin nahoin". 

Tämä postaus oli kovin negatiivissävytteinen; pahoittelut. Toivottavasti teillä lukijat on parempi fiilis.